maanantai 26. marraskuuta 2018

Taas on yksi siirto ohitse

Tällä kertaa meni vähän vaikeemman kautta. Oli jotenkin aiempia kertoja selvästi vaikeampaa löytää katetrille kohtuun oikea reitti. Ja jotain mutkia piti suoristellakin niillä välineillä, teki kipeää ja kesti kauemmin kuin ennen.
Meinasi ihan oma jaksaminen loppua, kun se mahan voimalla painelu päältä ja samaan aikaan välineillä oikean reitin etsiminen pisti olon jotenkin tosi etovaksi. Oikeastihan toimenpide ei kestänyt kovin montaa minuuttia kauemmin kuin tavallista, mutta oli sen verran epämiellyttävää että jaksaminen oli vähissä.

Ehkä se on osaksi sitäkin, että jaksaminen jatkuviin negatiivisiin tuloksiinkin on jo tosi kortilla. Siirron jälkeen mietin kotimatkalla, jaksanko mitenkään tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttävää kolmatta ivf-hoitokierrosta punktioineen kaikkineen, jos jo nyt alan olla aika poikki tähän kaikkeen. Jatkuvat lääkekuurit, lääkärikäynneillä ravailut, aina vain uusia hankaluuksia, negatiiviset testitulokset... kyllä se näin pidemmän päälle on tuntunut yhä raskaammalle jo.

Vaan nyt on kuitenkin taas viisipäiväinen blasto onnellisesti kyydissä, eikä voi kuin toivoa parasta. Jos vain toivon sirpaleita jostain löytäisi.

Mikäli tämäkään ei nyt onnistu eli raskaus ei ala, olisi tarkoitus tehä ensi kierron alussa kohdunkaulan laajennus. Ilmeisesti sen takia, kun nämä siirrot on pääosin olleet hivenen haasteellisia, tarkoitus kai olisi että se helpottuisi toimenpiteenä vähän. En oikein tiedä onko sillä raskautumisen kannalta suurta vaikutusta, mutta se selvinee sitten jos asia tulee ajankohtaisemmaksi...

Huomenna sitten taas pistän gonapeptylin ja alan jännäilemään kuinka käy. Vielä on kolme blastoa pakkasessakin, pitäisi vain jaksaa toivoa että ehkä vielä joskus onnistuu.

4 kommenttia:

  1. Lähetän pieniä toivon säteitä ja toivon, että nyt olisi se kerta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivo tulee tosissaan tarpeeseen kun siitä puutetta välillä tahtoo olla :)

      Poista
  2. Niiin paljon tsemppiä! Minulla levisi pää jo ensimmäisestä IVF-kierrosta... olin niistä hormonimääristä ihan sekaisin ja masentunut ja jos pää olisi pelannut normaalisti olisin viheltänyt pelin poikki ja peruuttanut koko homman. Silloin päätin, että jos ensimmäisestä istutuksesta ei nappaa, pidän useamman kuukauden tauon, jotta pää ja kroppa saa levätä... varmasti nälkä olisi kasvanut yrittäessä, mutta minusta ei olisi back to back hormoonipiikityksiin, joten hattua pitää nostaa. Tosin muista pitää huolta myös itsestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu, musta tuntuu että nyt olen alkanut ymmärtää hyvin niitäkin jotka ei lainkaan näin rankkoihin hoitoihin lähe. Ei sitä jotenkin ymmärtänyt kunnolla ennen kuin hoitojen suhteen on päässyt pitemmälle... mutta nyt sen itse saa tuta miten raskasta tää on pitkän pääälle.
      Mullahan eka ivf-kierros oli suht lyhyt kun pääsin lopulta vain yhteen siirtoon. Ehkä se on osasyy miksi on tähän asti jaksanut kesän yhen kuun taukoa lukuun ottamatta ns. vetää putkeen nämä.
      Pitää yrittää kuunnella itseään ja katsoa miten tätä hommaa jaksaa. Kiitos tsempeistä!

      Poista