lauantai 6. lokakuuta 2018

Toiveikkain mielin eteenpäin

Eilen alkoi uusi kierto, eli tänään alkoi myös taas zumenonin napsiminen aamuin illoin.
Jotenkin tämä uusi kierto palautti taas pientä toiveikkuutta mieleen ja ikävä epäonnistumisen fiilis jäi taka-alalle.

Nyt on myös hieman rennompi olo kuin viimeksi siirron suhteen. Viimeksi stressasin ihan tolkuttomasti että taas alkioista suurinosa tai kaikki kuukahtaa sulatuksen myötä. Vaan kun viimeksi riitti että vain yksi alkio sulatettiin, on mieli toiveikkaampi sen suhteen että ehkäpä tämä alkioporukkani on hieman parempilaatuista sorttia selviämisen suhteen.
Toki toisaalta mielessä pyörii se vaihtoehto, että tämä olikin vain sattumaa että viime siirtoon sattui juuri se yksilö joka sulatuksesta selvisi. Että jos nyt joutuukin sulattamaan kaikki loput...
Yritän kuitenkin olla liikaa miettimättä sitä vaihtoehtoa. Toivon että alkioistani riittäisi vielä yhteen tai kahteenkin siirtoon - kai toivoa saa. Että tulisi ees yksi kiinnittymisyritys. Sekin riittäisi, näin alkuun. Uskaltaisi sitten toivoa että raskaus on joskus edes mahollista kokea, vaikkei kovin nopeasti onnistaisikaan.

Mutta nyt yritän keskittyä elämään hetkessä ja nauttimaan hyvistä syyssäistä! Tänäänkin on aivan ihana ja aurinkoinen päivä, mikäs sen parempaa! Siivouspuuhia ja pyykkihommia rennolla otteella syysauringon paistaessa olkkarin ikkunasta sisään, kyllä sitä aamulla tuli mietittyä että loppuviimein elämässäni on melkein kaikki juuri niin toivon. Vain lapsi puuttuu. Minä jos kuka rakastan sellaista ns. tasapaksua arkea, sitä että aamuvarhain herää töihin, arki on mukavan työntäyteistä ja on eläimet siinä ohessa eli tekemistä kotona piisaa, yksi tai kaksi harrastusta arki-illoille ja mukavaa, ns. "tylsää" elämää, illalla sängyssä kirjan lukemista ennen nukahtamista... sellaista tavallista arkea, johon niin mielelläni vielä lapsen mukaan ottaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti