torstai 25. lokakuuta 2018

PP2 ja kuulumisia

Siirto oli tosiaan tiistaina, ja meni ihan hyvin. Ainakin sikäli hyvin, ettei tarvinnut sulattaa kuin vain yksi alkio. Eli vielä on neljä pakkasessa! Vaan tietysti kovasti toivon että ne sinne pakkaseen jäisikin toistaiseksi... vaan ei tässä kohtaa oikein voi kuin toivoa parasta. Taas siis yksi viisipäiväinen blasto siirrettiin.

Nyt sitten ensi viikon loppupuolelle jännäilyä kuinka käy.
Ihme kyllä en ole hirveästi koko asiaa ajatellutkaan vielä. Tietyllä tapaa on jo ns. valmiiksi hieman sellainen olo, että tuskinpa tästäkään mitään tulee. Toisaalta pieni toiveikuus ja ilo että on taas päässyt ainakin yrittämään! Sekin on jotain, mistä on oltava kiitollinen.

Läkkeet on tehneet yhä kovemmaksi väsymyksen. Vaikka siirtopäivänä tein vain puolikkaan työpäivän, olin kotiin saapuessa aivan poikki. Lopulta tulikin nukuttua hieman liian pitkät päikkärit sohvalla...
Keskiviikko eli eilinen oli sentään vähän parempi päivä. Sain väsymyksestä huolimatta mentyä töitten jälkeen vielä vähän treenaamaan kevyesti. Pistin eilen myös gonapeptylin kiinnittymistä tukemaan. Jos se alkio nyt ees kiinnittyäkseen on, heh...

Vaan toiveikkain, puolipessimistisin mielin eteenpäin. Kai sitä joskus vielä onnistuu, jos on onnistuakseen. Murehtimallahan asiat ei lopulta sen kummemmiksi muutu, joten sikäli turha siihen vähää energiaa tuhlata.

torstai 18. lokakuuta 2018

Seuraava PAS lähestyy

Ensi viikon tiistaina olisi taas siirto aika edessä. Se olisi sitten kolmas siirtoon asti selvinnyt alkio, mikäli sulatuksesta pikkuinen selviää. Hiukan jo alkaa jännittämään miten tällä kertaa käy...

Tämä tylsä alkukierto on mennyt vaihteeksi aika nopeasti. Osasyynä ehkä viime viikkoinen työtapaturmani, oli ainkin muuta ajateltavaa muutamaksi päiväksi kuin nämä hoidot. Sain kemialliset palovammat reisiin töissä, luojan kiitos selvisin säikähdyksellä eli tuli vain lievät, ensimmäisen asteen palovammat. Isot kyllä, mutta aineksia olisi ollut paljon vakavampiin vammoihin. Vaan kiitos nopean ensiavun, nyt ei ole enää kuin isot punaset läikät reisissä, eikä pysyviä arpiakaan pitäisi tulla.
Vaan kyllä ekan päivän mietin kovasti miten hoitojen käy, jos vammat osoittautuukin vakavammiksi. Mutta nyt se murhe on historiaa!

Viimeset pari päivää on ollut jotenkin väsynyt olo tähän jatkuvaan hormonien kanssa elämiseen. Vaan eiköhän se taas mene ohitse sitten kun siirtoon (toivottavasti) pääsee ja on konkreettisempi syy näitä lääkityksiä jaksaa. Toivon että jaksan taas olla ainakin ekat päivät siirron jälkeen positiivisin mielin. Kyllä se edes muutaman päivän positiivisuustuo kummasti jaksamista koko tähän prosessiin.

Toisaalta surettaa jo etukäteen että tuskinpa tulee taaskaan ees kiinnittymisyritystä. Mitä antaisinkaan siitä että tulisi ees hipaisu, ees pieni toivon pilke että raskaus olisi joskus mahdollinen. Edes jonain päivänä...

Nyt ei voi  kuin elää taas päivä kerrallaan, tiistaita sekä kauhulla että innolla odottaen.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Toiveikkain mielin eteenpäin

Eilen alkoi uusi kierto, eli tänään alkoi myös taas zumenonin napsiminen aamuin illoin.
Jotenkin tämä uusi kierto palautti taas pientä toiveikkuutta mieleen ja ikävä epäonnistumisen fiilis jäi taka-alalle.

Nyt on myös hieman rennompi olo kuin viimeksi siirron suhteen. Viimeksi stressasin ihan tolkuttomasti että taas alkioista suurinosa tai kaikki kuukahtaa sulatuksen myötä. Vaan kun viimeksi riitti että vain yksi alkio sulatettiin, on mieli toiveikkaampi sen suhteen että ehkäpä tämä alkioporukkani on hieman parempilaatuista sorttia selviämisen suhteen.
Toki toisaalta mielessä pyörii se vaihtoehto, että tämä olikin vain sattumaa että viime siirtoon sattui juuri se yksilö joka sulatuksesta selvisi. Että jos nyt joutuukin sulattamaan kaikki loput...
Yritän kuitenkin olla liikaa miettimättä sitä vaihtoehtoa. Toivon että alkioistani riittäisi vielä yhteen tai kahteenkin siirtoon - kai toivoa saa. Että tulisi ees yksi kiinnittymisyritys. Sekin riittäisi, näin alkuun. Uskaltaisi sitten toivoa että raskaus on joskus edes mahollista kokea, vaikkei kovin nopeasti onnistaisikaan.

Mutta nyt yritän keskittyä elämään hetkessä ja nauttimaan hyvistä syyssäistä! Tänäänkin on aivan ihana ja aurinkoinen päivä, mikäs sen parempaa! Siivouspuuhia ja pyykkihommia rennolla otteella syysauringon paistaessa olkkarin ikkunasta sisään, kyllä sitä aamulla tuli mietittyä että loppuviimein elämässäni on melkein kaikki juuri niin toivon. Vain lapsi puuttuu. Minä jos kuka rakastan sellaista ns. tasapaksua arkea, sitä että aamuvarhain herää töihin, arki on mukavan työntäyteistä ja on eläimet siinä ohessa eli tekemistä kotona piisaa, yksi tai kaksi harrastusta arki-illoille ja mukavaa, ns. "tylsää" elämää, illalla sängyssä kirjan lukemista ennen nukahtamista... sellaista tavallista arkea, johon niin mielelläni vielä lapsen mukaan ottaisin.

torstai 4. lokakuuta 2018

No negahan se sitten oli.

Kuten arvelin. Tiistaina kävin verikokeessa, ja keskiviikkona sain tulokset.
Eniten harmittaa, ettei tuloksen perusteella ole ollut edes yritystä kiinnittyä... Niin kovasti sitä toivoin. Olisi tuonut toivoa tähän, toivoa että ehkä vielä joskus onnistaa.
Kuitenkin sentään viisipäiväinen blasto siirrettiin niin kyllä mulla kova toive oli että se edes yrittäisi kiinnittyä... vaan ei niin ei.

Noh mutta uutta yritystä sitten vaan. Eilen lopetin lääkkeet ja nyt voi vain odottaa että uusi kierto alkaa. Sitten kp2 olisi tarkoitus taas aloittaa zumenonin napsiminen...

Nyt pitää vain yrittää pitää itsensä kiireisenä ja kehittää paljon tekemistä vapaa-ajalle ettei ehtisi turhia murehtimaan ja harmittelemaan!