perjantai 20. heinäkuuta 2018

Pian taas alkaa on hoitojen aika!

Tauko on tainnut olla ihan hyväksi. On ollut hyvästä, ette ole joka päivä tarvinnut miettiä mitä lääkkeitä on otettava ja milloin. Saanut pää vähän kuin levätä asian suhteen.
Tällä viikolla oli pitkästä aikaa lääkärikäynti, suunniteltiin tulevaa hoitoa ja tsekattiin muutenkin että kaikki on ok. Varmaan siinä parin kolmen viikon sisällä pääsen (jos sitä pääsemisenä voi pitää) aloittamaan taas gonal f:n piikittelyt. Tarkoitus olisi ilmeisesti että samoilla lääkityksillä mentäisiin kuin viime kerralla, ilmeisesti lääkärin mielestä ne olivat sitten ihan sopivat annostukset ja muut.

Jos jotain hyvää pitää ajatella, niin nyt ei ainakaan tarvitse miettiä miten piikittelyt sujuvat. Ne on jo tuttua kauraa sentään. Oikeastaan itse koen piikittämisvaiheen kaikkein helpoimpana osuutena koko hoitoja. Lugesteron&zumenon-kuuri siirtoa ennen ja sen jälkeen on jotenkin raskaampaa mulle, luget väsytti niin paljon ja minulla annoksetkin on aika isoja aamuin illoin piti kaksi ottaa kumpaakin. Toki piikityksiin voi tällä kerralla kropan suhtautuminen muuttua, jokainen hoitokierroshan voi olla erilainen. Eli sikäli pitää koittaa henkisesti varautua että tällä kertaa olisikin vähän epämiellyttävämpiä sivuvaikutuksia siinä.

Eniten jännittää tuleva punktio. Miten toivonkaan että se menisi nyt kivuttomammin kuin viimeksi! Taitaa olla kyllä turha toivo, pahoin pelkään että kivut on vielä kovemmat. Vaan mihin sitä ei suurimman unelmansa edessä ryhtyisi, on se toive lapsesta niin paljon nyt tauonkin aikana aina tullut ajatuksiin.
Ei auta kuin yrittää olla rohkea ja kestää.

Vaan kyllä tässä kaikessa se kaikkein raskain asia ainakin minulle on juuri se, että vaikka miten psyykkaisit ja tsemppaisit ja kärsisit, ei kukaan voi taata onnellista loppua. Kukaan ei voi taata, että se lapsi joskus vielä tulisi syliin asti... voi kun voisikin.

Ei voi kuin toivoa parasta. Että jso tällä kertaa tulisi niin hyvät alkiot että kestäisivät pakastamiset ja sulatukset, ja että niitä alkioita ylipäätään ees tulisi!

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Väsymys

Jostain syystä tuo tokan alkionsiirron peruuntuminen herätti jonkinlaisen väsymyksen itsessä. Ehkä se on nämä jatkuvat hormonilääkitykset, milloin yksi alkaa ja toinen loppuu... tai ihan vaan alituinen ravi hoitopaikalla.

Alunperin ajattelin että en pitäisi mitään taukokiertoa tässä ennen seuraavaa ivf-hoitoputkea, mutta lopulta päätin pitää. Oikeastaan asia ratkesi sillä, että oma lääkärini on lomilla pari viikkoa. Harkitsin että menisin sillä välin jonkun toisen lääkärin kanssa asioimaan, mutta enpä sitten jaksanut.
Kai se on se, että minulla tämä tilanteeni on melko mutkikas. Nykyisenkin lääkärin kanssa meni yksi käyntikerta kokonaan ja seuraava osittain siihen, että selvitin leikkaus- ja vaivahistoriaani ja ylipäätään tilannettani. Olisi ollut rasittavaa selittää se taas uusiksi jollekin. Toki ne tietoni nyt löytyvät heiltä koneelta aina jotenkin kirjattuina, mutta.. no, enpä vain jaksanut.

Osaltaan huolettaa ajoittain sekin, kuinka työpaikka suhtautuu kun on liki viikottain, välill montakin kertaa viikossa, parin tunnin poissaoloja. Saati punktiopäivät, kun on kokonaan poissa. Sekin taisi vaakakupissa painaa - näin kesällä kun töissä on väkeä on normia vähemmän, niin senkin puolesta viisaampaa että ees hiukan taukoa pitää. Ainakin nyt, kun tiiän että seuraavassa hoitokierroksessa tulisi se punktio olemaan.

Hassua ajatella että ekasta punktiosta on vain reilu pari kuukautta.. sitä jotenkin luuli ettei ihan näin pian uuteen joutuisi. Mieluiten ei joutuisi ollenkaan! Sen verran kipeää se viimeksi teki. Ja kipu vain paheni jokaisella pistolla. Minulla on ilmeisesti jotain arpikudosta joka tekee siitä niin tuskallista. Vaan mihin sitä ei lasta toivoessa olisi valmis. Vaikka nyt varmaan jännittää ekaa kertaa pahemmin kun tietää miten kipeää se tekee ja miten olematon apu lääkkeistä on.

Eniten tässä taukokierrossa pelkään kystani kasvamista. Sitä että se kasvaisi liikaa ja olisi pakko leikata, että tulisi pitkä tauko hoitoihin... Toivon ettei se kasvaisi, ei ainakaan aiemmilla käynneillä lääkäri ole mitään siitä huomauttanut. Mutta nyt on niin pitkä tauko jo vikasta ultrasta, että jotenkin stressaa. Onneksi ei ole enää kauhean montaa päivää ennen seuraavaa käyntiä ja hoitosuunnitelman tekoa. Jotenkin tuo säännöllinen ultraaminen lievittää stressiä kystan suhteen, ettei ajattele sen olemassa oloa turhan paljoa.

Jaa'a, tämä oli tämmöinen stressinpurkupostaus, tänään ollut niin apea  mieli jotenkin. Muuten ollut ihan suht hyvillä mielin tilanteeseen nähden, olen koittanut  kehittää kaikkea pientä tekemistä kesän varrelle että aika menisi nopeammin. Vaan ei sekään aina toimi.