torstai 21. joulukuuta 2017

Pitkään pitää vielä malttaa, pelkojen purkamista...

Tai pitkään ja pitkään, muutama hassu viikko.
Hieman ärsyttää. Huomasin pari päivää sitten töissä että oli tullut puhelu varttia aiemmin. Harmikseni en itä ollut huomannut, ja puhelu oli yksityisestä numerosta joten eipä ollut numeroa johon soittaa takaisinkaan.
Pieni epäilys kotona heräsi ja katsastin onko omakannassa jotain uutta tietoa. No oli tietysti. Lääkäri oli merkinnyt yrittäneensä soittaa "useita kertoja". Minulle on tullut vain yksi ainut puhelu, hah. Ja vasta nyt oli tullut näkyviin (olen tarkkailut omakantaa tiiviisti monta kertaa viikossa tän asiani perässä) että minulle oli tuolle päivälle annettu soittoaika ja tämä aika oli omakannan kirjauksen mukaan annettu jo marraskuussa. Eipä siitä koskaan ole minulle tieto tullut... kiva. Muuten olisi voinut ees vähän yrittää sovitella töitä niin että pääsee puhelimeen heti kun soi :(

Noh turha kai harmitella. Omakannan tekstit on sitä sävyä että eivät ne minulle olisi tuota leikkauksen jälkeen määrätttyä kontrolliaikaa aikaistaneet. Luki siellä että soittoa päivystykseen jos on kova tarve... mutta onnekseni tuo epäilyksiä herättänyt oireilu on jo ohi joten ei sikäli ole.
Ärsyttää vain tämä miten heikosti asioista kerrotaan ajoissa ja huoh.

Sinänsä ei tunnu kauhealle oottaa kun tuo on tosiaan enää vain muutama hassu viikko oottamista. Jos kaikki on ok, niin sitten voinen varata taas aikaa klinikalle josko viimein ehkä mahollisesti joskus ehkä ehkä EHKÄ pääsisi aloittamaan hoitoja.

Oma usko kyllä jotenkin niin hiipunut. Välillä mietin halutaankohan minua ees hoitaa. Onko aina joku vika jonka takia ei päästä aloittamaan, aina käännytys julkiselle tarkastukseen, aina jotain esteitä niin ettei mitään vaihtoehtoja ees mietitä....

Jotenkin olen ruvennut  myös pelkäämään kolmatta kystaa. Vaikka kuinka järki sanoo että jo tämä, etät oli toinen muutamassa kuussa tullut kysta oli epätavallista. Että kuinka epätavallista olisikaan kolmas leikkausta vaativa kysta. Mutta vyötärö on alkanut tuntumaan samaan malliin pahalle kuin kesällä, tukala ikävä tunne... toivon että se on vain kuvittelua. Omilla paineluilla ei ainakaan tunnu mitään kuten kesäll tuntui. Ja eihän minulla niin huono tuuri voisi olla? Eihän? Toivon että olen vain saanut pari turhaa lisäkiloa vyötärölle ja kuvittelen vain.

Ja silti pelkään. En vain tosiaankaan, en kertakaikkiaan, jaksaisi enää uutta kystaa lyhyellä aikavälillä. Lisäksi pelkään että se olisi heihei vaan toisellekin munasarjalleni.

On niin vaikea olla positiivinen, kun tuntuu ettei asiat etene lainkaan vaan kulkee aina jokaisella eteenpäinmenoyrityksellä taaksepäin. Niin kamala pelätä että jää kokonaan lapsettomaksi.

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Stressi ja pimeys

Ikävä yhdistelmä. Nyt onneksi satoi lunta kunnolla - vaikka varmaan huomena on jo sulaa, koska illalla oli lämpötila nollan yläpuolella jo. Harmi, itse saan niin paljon voimaa siitä että on lunta ja sitä kautta valoisaa.

Stressikin on tällä hetkellä aika kova. Teen opinnäytetyötäni, mutta sen aikataulu on viivästynyt minusta riippumattomista syistä. Ei sille mitään voi, mutta minulla oli niin kovat tavoitteet sen aikataulun suhteen. Nyt viive tulee olemaan ainakin 1-2kk. Riippuu toki paljon itsestänikin, ja siitä miten reippaasti saan aikataulua kirittyä töissä kiinni sen suhteen. Oppariini kun kuuluu töissä tehtävä osuus oleellisesti eli ei ole vain kirjallinen juttu.

Mutta eniten minua taitaa kuitenkin stressata tämä lapsitoiveeni paikallaan junnaaminen. Siitä on jo monta viikkoa kun klinikalla kävin ja tehtiin se lähete julkiselle tarkastettavaksi. Julkiselta puolelta ei ole kuulunut yhtikäs mitään. Mietin että ehkä eivät näe tarpeelliseksi aikaistaa sitä aikaani sinne - varsinainen kontrollikäynti kun olisi tammikuussa. Mutta vuosi sitten he ainakin soittivat minulle kun olivat katsoneet lähetteen ja silloisen kontrollin aikaistamisen turhaksi... olisin toivonut että nytkin olisi puhelu tullut jos ovat siihen ratkaisuun tulleet. Kun pahinta on tämä tietämättömänä odottelu, että saako aikaa aiemmin vai onko odoteltava vielä monen monta viikkoa?

Synkkyys valtaa kun asiat junnaavat tällä tavalla paikallaan. Olin niin kovasti toivonut että tässä vaiheessa olisi ollut jo aikatauusuunnitelmia hoitojen suhteen ja olisin päässyt asiassa edes hieman eteenpäin. Harmittaa.