keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Vaatehankintojani

Ajattelin aiemman postaukseni myötä uskaltautua esittelemään, millaisia vaatteita sitten olen tähän mennessä hankkinut.

Kuten sanottua, olen pyrkinyt tekemään hankintoja harkiten. Mutta ainahan näissä tunteet vähän tulevat peliin... Sitä ihastuu johonkin kuosiin, ja lopulta se vain tarttuu mukaan kaupasta.
Puolet näistä on löytynyt ihan tarjouksista - yleensä en oikeastaan edes raaski sinne lastenvaate ostastolle kaupassa eksyä, jollen satu jo kauempaa huomaamaan että siellä isommin on alelapuilla varustettuja vaatteita tarjolla... Kai se on sitten tätä järkiajattelun puolta, ei halua liiaksi rahaa laittaa hankintoihin, joista ei voi tietää tulevatko ne sille omalle lapselle päälle koskaan.

Ensimmäisen vaatteen hankin muistaakseni noin puolitoista vuotta sitten. Oikeastaan hain itselleni siitä mallia, sillä halusin kokeilla sen pohjalta itse ommella ompelukoneella bodyn kasaan. Noh, niin teinkin, mutta kyseinen ompelus ei tänne kuviin pääse. Sen verran heikko tuotos siitä tuli, köh... toki se oli ensitekeleeni ja ilman kaavoja tehty, mikä selittää asiaa osaltaan. Nykyisin minulla on jo muutamia oikeita kaavojakin vauvan vaatteille hankittuna, ja olen esimerkiksi yhdet housut ommellut myös. Mutta ne ovat vasta harjoitustöitä...
Vaan takaisin asiaan, niihin varsinaisiin hankintoihin!
Eli tämän hankin ensimmäisenä:


Tässä minua miellytti kuosi ja värit. Tykkään kovasti mustavalkoisesta värimaailmasta, ja  Koiramäen lepakot nyt vaan ovat suloisia! Lisäksi katsoin että se on tarpeeksi selkeälinjainen mallivaatteeksi. Valitsin aika ison koonkin, että pystyy helpommin piirtämään kaavoja sen pohjalta.

Seuraava hankintani tuli vastaan, kun huomasin suosikkibändini ottaneen fanituotteisiinsa taas mukaan lasten vaatteita. Olen joskus aikoinaan näitä ennenkin myynnissä nähnyt, mutta ne myytiin silloin muisteluni mukaan nopeasti loppuun. Kun bändin laulaja sai oman esikoisensa, tulivat nämä taas saataville hetkeksi. Joten olihan se tartuttava tilaisuuteen ja tilattava kun asiaa ensin hetken mielessäni pähkäilin...


Tilasin tarkoituksella hieman isompaa kokoa, lapussa luki että 6-12kk. Mutta kun tuota olen muihin ostoksiini verrannut myöhemmin, se tuntuu melkolailla pienikokoiselta... no, kai tuollainen ikäkuukausissa koon ilmoittaminen on vähän arpapeliä. Jotenkin vain tykkään että tämmöinen kokomusta asu on kivempi hieman isommalla vauvalla, ei ihan pienellä. Ja voihan sitä yhdistellä muiden värien kanssa mielensä mukaan. Musta on siinä mielessä helppo väri, että se sopii monen värin pariksi hienosti. Tuo on myös ainoa lyhythihainen body jonka olen hankkinut, kivaa vaihtelua sekin.

Sen jälkeen tuli hetki taukoa, kunnes viime syksynä hoitoihin lähtemisestä päätettyäni sallin itseni ostaa tämmöisen ihanuuden, siis tuon ylemmän muumikuosisen. Se oli kivan neutraalikuosinen ettei ole mitään isoja hahmokuvioita ja kuitenkin vähän väriäkin mukana.
Muumibodyn alla on yksi viimeisimpiä löytöjä. Se myytiin yhdessä seuraavan kuvan elefanttikuvioisen bodyn kanssa. Elefanttibodyyn ihastuin kovasti, oikein värikäs mutta hyvällä tavalla minusta. Tuo tummasininen body myytiin siinä samassa. Ajattelin että kun nyt kerta tarjouksessa ovat niin menköön... ei ole sellainen tuote jota ainakaan tässä vaiheessa "huvikseen" yksinänsä ostaisin, toki sitten jos ajankohtaiseksi tulisi niin luultavasti tulis noita kuviottomia yksivärisiäkin hankittua. Onhan ne helppo yhdistää muihin vaatteisiin.

Muumibody ja tummansininen body
Elefanttibody
En nyt saa päähäni oliko tuo elefantti+tummansinen-pari viimesin, vai oliko viimeisin ostokseni tähän mennessä ainoa kietaisubodyni. Muistan että ensin tuli netissä vastaan jollain foorumilla kietaisubodyn ylistystä, ovat kuulemma paljon helpompia puettavia pikkuvauvalle kuin nuo toiset. Noh, ohitin puheet sillä että useimmat tähän mennessä vastaan tulleet mallit ovat mielestäni olleet hieman tylsiä... ja eihän tässä vaiheessa asiaa nyt niin järjkevyyden kannalta katsele, heh.
Mutta yhtenä päivänä tuon jälkeen törmäsin tämmöiseen kuosiin:


Kuosi on mielestäni aika hempeä,muttei kuitenkaan liian. Tässä katsoin oikein pienen koon. Olen noita kokoja aina kuoseja ihasteltuani pähkäillyt, ja yleensä ottanut jonkun siitä keskimaastosta, ei ihan pientä muttei isoakaan. Kun ei sitä voi tietää minkäkokoisia lopulta tarvitsisi. Mutta nyt ajattelin että on se kiva jos on valmiina jotain aivan pienellekin...  mikä lie minulla siinä sitten ajatuksena. Tuossa on oikein tuollaiset niinikään kiinni käännettävät hihat ettei vauva pääse raapimaan itseään. Ihan käytännöllinenkin siis.

Tämmöisiä siis löytyy kaapistani. Lisäksi on ne omatekemät tekeleet. joista ainakin housut voisin ihan hyvin ottaa ainakin kotikäyttöön. Pieniä virheitä siinä on, muttei käyttöä haittaavaa.
Sen verran noita bodyja nyt jo on, että yritän mieltäni malttaa niiden ostelun suhteen nyt vähän aikaa...Ainakin hoitojen alkuun asti! Vaan vannomatta paras.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Tavarahankinnat ja taikausko...

En varmaan liene ainoa, joka on hankkinut lapselle tarvikkeita jo ennen kuin koko lasta on ees tuloillaankaan? Vai olenko?

Ymmärtääkseni tässä on monilla pientä taikauskoisuutta... myönnän että tulee itsekin koputeltua puuta tämän asian suhteen. Vaikka järki sanoo, että sillä, tekeekö ostoksia jo vaikka vuosiakin ennen lasten hankintaa vai vasta viimeisinä raskauskuukausina, ei ole tekemistä sen kanssa saako lasta syliin asti vai ei. Niin tottahan sitä silti miettii, onko tämmöinen toiminta typerää kohtalon uhmaamista? Etenkin omalla taustallani, kun lapsen saaminen syliin asti on jo valmiiksi epävarmaa.

Eipä siinä, olen koittanut tietysti pitää järjen päässä näissä asioissa. Olen tehnyt hankintoja vain jos on tullut vastaan jotain aivan erityisesti omaan makuuni olevaa, jotain aivan erityisen mieluista kuosia... Olen hankkinut vasta vain muutaman vaatteen. Tänään laitoin ostoskoriini myös vauvan pussilakanapaketin. Oli niin herttainen kuosi ja väritys, että olihan se saatava. Jos valmistus vaikka loppuu ennenkuin omaa lasta saa... heh. Tai tuota kyseistä kuosia olen kaupan hyllyillä moneen kertaan jo parina vuotena pysähtynyt ihastelemaan. Päätin siis että samapa se kai on ostaa se.

Jotenkin saan itse lohtua siitä että kaapissa on nämä muutamat jutut jo valmiina. Niitä on kiva kaivaa kaapista hetkeksi esille ja ihastella ja haaveilla. Olenkohan ihan kummallinen tässä suhteessa? Jollain tämmöiset jutut varmaan herättäisi ehkä jopa pelkoja ja ahdistusta?
Mutta varsinkin tälläisten hetkien aikana, kun tuntuu että niin sanotusti vain stop-merkkiä näytellään ja on ooteltava että projektissa pääsee eteenpäin ollenkaan. Niissä hetkissä on jotenkin kiva "hemmotella" itseään ja ostaa jotain - jotain aivan pientä vain, ei mitään hintavaa tms. Niistä saa lohtua ja omanlaistaan toivoa. Vaikka ne siltä kohtalon uhmaamiseltakin vähän tahtoo tuntua.

Vaan no. On nuo löytöni niin kauniita ja kivoja, että jos ei sitä omaa saa niin sitten voi vaikka lahjaksi ystävälle joskus antaa :) Turha se on liian "vakavasti" ottaa asiaa minusta. Olen kuitenkin törmännyt myös siihen näkökulmaan että tämmöiset etukäteishankinnat olisivat joidenkin mielestä jopa suorastaan väärin eikä niin saisi toimia. Niin jyrkkä näkökulma on taas minusta aika erikoinen.
Olen tästä asiasta tainnut siellä vahvassakin blogissa parilla sanalla mainita, ellen väärin muista. Mutta silloin mietin haaveilua yleensä aiheena. Nyt jäin miettimään, mitä ajatuksia muissa herättää tälläinen että hankitaan muutamia juttuja jo ennen aikojaan?

Onko kukaan lukijoista ostanut mitään pientä valmiiksi jo näinkin ennen aikojaan? Vai onko se teille täysin ennenkuulumaton ajatus? Missä vaiheessa olette ostaneet ensimmäisen lapsellenne tulevan tarvikkeen?

torstai 23. marraskuuta 2017

Hyviä päiviä ja pohtimisia

Vaikka tämä ajan saamisen oottelu julkisen puolen tarkastukseen ja tutkimukset tutkimusten perään kyllästyttää, niin yleensä sitä kuitenkin lopulta piristyy kun kehittää jotain tekemistä.
Onnekseni olen nyt viime aikoina onnistunut näkemään kavereitani paljon useammin kuin kesän aikana. Ja lumen tulo tänään piristi kovasti! On niin ihanaa kun on taas valkeaa ja valoisaa pimeälläkin.

Olen pohtinut sitäkin, miksi sitä on taas vähän herkemmällä tuulella tämän "projektin" takapakkien suhteen. Tottakai takapakit harmittaa - ketä ei harmittaisi? Mutta hienosti selvisin asiaa liiemmin murehtimatta jo sen leikkaukseen oottamisen ajan, pitkät seitsemän kuukautta. Ja sitäkin ennen monta kuukautta tutkittiin ja mietittiin kuinka toimitaan.
Kyllä se aika lopulta on nopeasti kulkenut. Joten kai tämä takapakinkin tuoma viive menee lopulta nopsaa ohi.

Ehkä eniten se herkkyys aiheeseen tulee siitä, että pelkää täyttä epäonnistumista? Pelkää että jää kokonaan lapsettomaksi. Olisihan se karu kohtalo, kun muistissa on vielä hyvin muutamien vuosien takaiset haaveet suurperheestä... nyt olisi niin onnellinen kun ees sillä yhellä lapsella joskus siunattaisiin.
Ehkä sekin herkistää, kun lähipiirissä on taas paljon viimeisillään raskaana olevia. Se sitten tulee melkein päivittäin vastaan vähintään somen kautta. Eikä se riitä, vaan lisäksi nekin kaverit jotka ei lapsia halua (ainakaan vielä), jaksavat puhua pienistä kummilapsistaan erittäin paljon. Eli tavallaan aihetta ei pääse missään kaveriporukassa varsinaisesti pakoon.
Ei sinänsä niin että haluaisinkaan. Minusta on ihana kuulla muitten kokemuksia lasten ja vauvojen suhteen. Mutta kai siinä aina on se pieni ulkopuolinen tunne, kun ei sitä omaa eikä myöskään kummilapsia ole. Ei pääse samalla tavalla siihen keskusteluun mukaan ikäänkuin. Olisi ihana jos jotenkin voisi olla eri tavalla mukana asioissa...

No, ehkä vielä joku kaunis päivä! Pitää keskittyä siihen kaikkeen hyvään mitä omassa elämässä kuitenkin jo on. Mulla on kiva työ, ihana asunto ja ihanat lemmikit :) Niihin kun keskittyy niin kaipa se aika eteenpäin kulkee taas.
Ties vaikka sitä piankin löytäisi itsensä piinapäiviä piinailemasta? Monen blogin perusteella asiat voi lopulta tapahtua aika reippaaseenkin tahtiin sittenkun pyörä käyntiin pyörähtää lopulta. Ehkä niin voisi tapahtua minullekin?

Positiivisin ajatuksin eteenpäin. Ja tsemppiä muillekin lapsitoiveitten kanssa painiville.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Ja taas jonotellaan lääkäriin

Melko turha oli tuo kontrollikäynti yksityisellä, mitään ei oikein tuntunut selviävän mutta varmuudeksi pitää nyt kuitenkin mennä käymään julkisella tsekattavana. Jos tää oireilu liittyisi leikkaukseen jotenkin tai jos siellä on vaikka se polyyppi mistä aiemmalla käynnillä mainittiin, kukapa tietää.

Jotenkin tosi raskasta kun aina päätyy nää yritykset hoitojen alottamisesta siihen että on jonossa julkiselle puolelle. Tiedä taas kuinka kauas tämäkin venyy. Luulisi tosin että tälläseen oireiluun sielläkin reagoitaisiin eikä ihan kuukausitolkulla tarttisi tarkastusta odotella...
Oon vaan jotekin tosi väsynyt tähän etten ees pääse aloittamaan hoitoja. Aina on joku este ja tutkitaan ja tutkitaan ja tutkitaan...

Harmittaa niin paljon. Oisi kiva jos oisi ees suunnitelmatasolla päässyt etenemään, että olisi ees jotain alustavaa aikataulua mietietty ja päässyt ees ajatuksen tasolla hommassa eteenpäin. Vaan kun ei kannata, ei ole kannattavaa tässä vaiheessa.

Nyt on jotenkin ihan tosi maassa. Pääsenköhän ikinä hoitoja aloittamaan? Mun tuurilla siellä on varmasti jokin vialla joka pitää hoitaa tottahan sitten kunsiitä vaivasta päästään niin taatusti tulee kolmas leikkausta vaativa kysta ja mitähän vielä seuraavaksi.

Olisi niin ihanaa jos saisi jo ajatella hoitoja ja piinapäiviä ja kaikkea joissa odotuksella olisi jotain oikeaa ja positiivista mieltä, jotain ihanan asian odotusta. Eikä tällästä lääkäriltä toiselle aina uuden vaivan perässä menemistä ja miettimistä että mitähän kurjaa sieltä taas paljastuu ja kuinkahan monta tutkimusta ja turhia reissuja on vielä edessä.

maanantai 13. marraskuuta 2017

Joskus tuntuu että aika hidastuu

Kun ehti jo niin toivomaan että leikkauksen jälkeen asiat olisi kunnossa, että pääsisi pian jo yrittämään, tositoimiin...
Ja sitten on taas epäilyksen alla oma keho ja sen toiminta. Taas pelkään että kaikki haaveet hoitojen aloittamisesta siirtyy kauas tulevaan.

Kerroinkin tuossa aiemmin lääkärikäynnistäni. Noh, sain silloin kierron tasaamiseen keltarauhaspillerikuurin. Tätä ennen ne on toimineet tässä tarkoituksessa ihan mainiosti - ei ole ensi kertakun kroppa sekoilee.
Vaan nyt ne ei tunnu toimivan :( Vajaa viikko aloituksesta ja yleensä ne aloittamalla on parisssa päivässä saatu kropan sekoilu päättymään ja kuurin loputtua alkanut normaalisti uusi kierto. Mutta nyt ei toimi.
Ilmeisesti lääkärin epäilykset mahdollisesta polyypista tms. kohdussa pitää paikkansa... ainakin oireet viitaa siihen suuntaan ja siitä mahdollisuudesta se käynnillä puhui.
Pitää yrittää huomenna laittaa lääkärilleni viestiä että mitäs nyt sitten. Viimeksi sain tarkat ohjeet milloin varana seuraavan ajan, mutta vaikea sitä oikeaa ajankohtaa nyt on arvioida...

Vaan samapa se. Toivon että saan asiaan selvyyttä mahdollisimman pian. Mutta ottaa vain niin kovaa päähän, mitä nettiä selasin niin tavallisesti polyypeille ei ehkä edes tehdä mitään jos eivät oireile. Mut jos oireilevat niin sitten pitäisi poistaa... kai se vielä on sitä turha huolia, mutta jotenkin ärsyttää niin paljon ajatuskin että taas kaikki lykkääntyisi tulevaisuuteen, enkä edes tiedä kuinka paljon.

Miten yhdelle ihmiselle voi iskeä niin moni eri vaiva samalla alueella kroppaa, voi huokaus! 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Lääkärillä käyty

Eipä sitä vielä juuri eteenpäin päässyt asian suhteen, kun omat kierrot on niin huonot olleet tässä viime aikoina.
Sain sentään keltarauhashormonikuurin tilannetta tasoittamaan. Semmoisen kuurin otin kesälläkin kun leikkausta oottelin, joku kropassa nyt toimii ilmeisesti vähän kummallisesti. Siihen liittyen pitää kans koittaa selvittää viime viikkoisen verikokeen tulokset että saisi noi rauta-arvot tietää, jos niiten suhteen on jotain tehtävä. Katsellaan sitten ensi kuun puolella miten jatketaan ja milt tilanne näyttää.

Mutta ihan ok fiilis tuli silti käynnistä. Ainakin nyt on leikkaus oikeasti takanapäin, eli se itsessään on jo askel oikeaan suuntaan, enkä nyt suoranaisesti uskonutkaan että vielä näin pian oltaisiin mitään isompaa päästy suunnittelemaan.
Nyt vaan toivon että kroppa alkaisi toimimaan vähän oikeammin, josko sitten pääsisi tositoimiin lapsitoiveen suhteen. Ja ainakin lääkäri sanoi lähtiessä että nyt yritetään toimia nopeasti ettei ehtisi mitään uusia vaivoja ilmestymään :)