keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Toivottomuus ja loputon väsymys

Perjantaina oli taas kerran siirtoaika, ja nyt siirto meni aika nätisti. Eihän se koskaan mitään mukavaa touhua ole, mutta helpommin meni kuin viimeksi. Eli ehkä tuosta kohdunkaulanlaajennus-operaatiosta jotain iloa oli sen puolesta.

Jotenkin on silti ollut melko toivoton olo. Yleensä sitä jaksaa ensipäivät siirron jälkeen olla onnellisen toiveikkaalla tuulella. Nyt ei oikein ole jaksanut. Lähinnä sitä on pohtinut, menikö taas rahat ihan hukkaan, eikö taaskaan tule ees sitä hipaisusta kertovaa tulosta... 

Noh, ensi viikon alkupuolella on verikoeaika, joten sitten taas lopullinen tulos selviää. Olen kyllä taas innostunut ihan liian aikaisin kotitesteillä pelleilemään, turhaahan se on mutta kai sitä toivoo... jotain. No, negahan se testi tietenkin oli, mitä sitä ajatteleekaan muuta. 

Äärimmäistä väsymystä on ollut viimesen viikon ajan, ilmeisesti taas nuo lugesteronit sitä aiheuttaa. Ennen se väsypiikki tuli liki heti niiden ottamisen jälkeen, kun nyt se on iskenyt iltaisin. Töiden jälkeen ollut aivan puhki, monena päivänä olen ottanut päikkärit, semmoiset "ihanat" päikkärit jotka vain pahentaa sitä koomailua eikä vaan jaksaisi nousta sohvalta nukkumasta. Noh, tätä se on taas hetkisen aikaa sitten, minkäs teet.

torstai 13. joulukuuta 2018

Pettymyksiä pettymysten perään

Sitähän tämä pohjimmiltaan on... vaan ei, ei taaskaan onnistunut viime siirto, ei tullut taaskaan verikokeessa ilmi että minkäänlaista kiinnittymisyritystä olisi tapahtunut.
Testipäivä oli siis viime perjantaina. Tätä ennen en malttanut olla testaamatta, ja aloitin kotitestein testaamisen jo maanantaina. Ajatuksena oli poistaa turhia toiveita, mutta onnistuinkin vain lisäämään niitä; maanantaina illalla tekemääni kotitestiin tuli ihan testiajalla hyvin hyvin hailurainen viiva, jossa mielestäni oli jopa aavistus väriä.

Vaan kuten arvattavissa on, oli turha toivoa liikoja. Perjantaiaamun verikokeessa ei näkynyt enää mitään. Sinänsä jo kotitesteistä sen osasi aavistaa - vaikka testeihin tuli mielestäni jotain, oli ne huomattavasti vaikeammin havaittavissa kuin maanantainen hailura.

Haluaisin ajatella että se maanantainen hailura oli kiinnittymisyritys. Että hcg vain katsoi verestä nopeasti eikä siksi näkynyt perjantaina mitään... vaan voi olla että se oli myös halpis rfsu-testien kuuluisa viivanpaikka. Niitä oli ainakin ne seuraavat testit... mutta hämäävää oli, että ennen minulla ei ole testiajalla heti parissa minuutissa ilmestynyt viivanpaikkoja.

Vaan sinänsä turha miettiä moisia. Tavallan kai järkevintä olisi olla ees testaamatta kotona - kun verikoe kuitenkin paljastaa lopulta kuinka käy. Mutta niin sitä vaan itsensä löytää testien kimpusta, hohhoijaa...

Vaan uuteen yritykseen reippaasti vain. Nyt on muutama päivä nielty pettymyksen kyyneliä ja jaksaa taas olla hieman optimistisempi! Tänään oli uutena juttuna näin kierron alkupuolella kohdunkaulan laajennusoperaatio. Sain siihen suonensisäiset kipulääkkeet, mutta valitettavasti ne eivät toimineet minulla juurikaan. Kipu oli verrattavissa ensimmäisen puntioni painajaismaiseen kipuun.
Onneksi operaattio oli kuitenkin lyhytkestoinen. Nyt se on onneksi ohitse! Toivottavaa olisi että siirrot olisi nyt tämän myötä hieman helpompia operaatioita. Kun se tämän tarkotuiksena kuitenkin oli.

Seuraava siirto olisi edessä joulupyhien jälkeen. Toiveikkain mielin taas eteenpäin vain. Vaikka kyllä minä taas viikonloppuna hetken mietin, että vieläkö jaksan. Että olisiko tauon paikka. Pitäisikä hetkeksi unohtaa tämä yrittäminen.
Mutta loppuviimein koen että parempi jatkaa vain suoraan. Saa taas kohta jännittää ja olla toiveikas, sen sijaan että oottelisi tauon päättymistä ja pääsemistä taas yrittämisen makuun... eli voinee todeta, että vielä minä jaksan. Vielä tähän riittää energiaa ja toivoa!

maanantai 26. marraskuuta 2018

Taas on yksi siirto ohitse

Tällä kertaa meni vähän vaikeemman kautta. Oli jotenkin aiempia kertoja selvästi vaikeampaa löytää katetrille kohtuun oikea reitti. Ja jotain mutkia piti suoristellakin niillä välineillä, teki kipeää ja kesti kauemmin kuin ennen.
Meinasi ihan oma jaksaminen loppua, kun se mahan voimalla painelu päältä ja samaan aikaan välineillä oikean reitin etsiminen pisti olon jotenkin tosi etovaksi. Oikeastihan toimenpide ei kestänyt kovin montaa minuuttia kauemmin kuin tavallista, mutta oli sen verran epämiellyttävää että jaksaminen oli vähissä.

Ehkä se on osaksi sitäkin, että jaksaminen jatkuviin negatiivisiin tuloksiinkin on jo tosi kortilla. Siirron jälkeen mietin kotimatkalla, jaksanko mitenkään tulevaisuudessa mahdollisesti häämöttävää kolmatta ivf-hoitokierrosta punktioineen kaikkineen, jos jo nyt alan olla aika poikki tähän kaikkeen. Jatkuvat lääkekuurit, lääkärikäynneillä ravailut, aina vain uusia hankaluuksia, negatiiviset testitulokset... kyllä se näin pidemmän päälle on tuntunut yhä raskaammalle jo.

Vaan nyt on kuitenkin taas viisipäiväinen blasto onnellisesti kyydissä, eikä voi kuin toivoa parasta. Jos vain toivon sirpaleita jostain löytäisi.

Mikäli tämäkään ei nyt onnistu eli raskaus ei ala, olisi tarkoitus tehä ensi kierron alussa kohdunkaulan laajennus. Ilmeisesti sen takia, kun nämä siirrot on pääosin olleet hivenen haasteellisia, tarkoitus kai olisi että se helpottuisi toimenpiteenä vähän. En oikein tiedä onko sillä raskautumisen kannalta suurta vaikutusta, mutta se selvinee sitten jos asia tulee ajankohtaisemmaksi...

Huomenna sitten taas pistän gonapeptylin ja alan jännäilemään kuinka käy. Vielä on kolme blastoa pakkasessakin, pitäisi vain jaksaa toivoa että ehkä vielä joskus onnistuu.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Blogin päivitys vähän unohtui

Niin vain taas tuloksena oli reilu viikko sitten nega, kun verikokeen tulokset tuli.
Testaamiseen kotitestein innostuin tällä kertaa jo hyvin aikaisin, viidentenä piinapäivänä. Sinä päivänä sain testiin aivan testiajan lopussa (ko. testimallilla se tulkinta-aika on puoleen tuntiin asti) jotain hyvin hyvin hailuraista. Erikoinen piirre oli, että se pari tuntia myöhemmin oli helposti, ilman "kikkailuja" nähtävissä. Toki tuolloin oli jo testiaika ohi eikä testiä ees saisi enää vilkuilla, vaan toiveikkaana sitä eimalta olla tekemättä...
Vaan kyllä silti luulen että se oli vain harvinaisen selkeä viivanpaikka. Hämmentävää tosin on, että euraavana päivänä samalla testillä kävi samoin, joskin se oli vielä hailurampi. Mutta ikäänkuin testiajan loputtua oli ihan helposti nähtävissä.
Siitä vielä seuraavapäivänä tein toisen valmistajan testin ja se oli jo ihan puhdas nega ilman mitään viivanpaikkoja. Tein samalla myös kolmannen testin tällä rfsu:lla jolla sain näitä kummallisia viivanpaikkoja ennen tuota, ja sillä kertaa testi pysyi puhtaan negana, ei tullut mitään viivanpaikkaa testiajan päätyttyä näkyviin.

Toki rfsu:n testeistä kuulee paljon huonoa, mutta minua hämää se, että en ole ennen saanut niihin ees tuollaisia viivanpaikkoja. Eikä noiden kahden testin jäleen mitään näkyviä viivanpaikkoja ilmestynyt. Eli oliko ne viivanpaikkoja vai eivät...

Vaan se jää ikuiseksi arvoitukseksi. PP10 oli veritestiin aika ja tulos tuli samana iltana, ja ihan nega oli kuten aiemmissakin siirroissa. Ei mitään kiinnittymisyritykseen viittaavaakaan, vaikka sitä toki olin noiden rfsu:n parin testin myötä enemmän uskaltanut jo toivoa. Vaan ei niin ei, joten kaipa ne pelkkiä viivanpaikkoja olivat vain. Tai mistäpä tuota koskaan voi tietää.

Sen verran pahaa tämä negatulos taas teki että oli pakko ottaa hetkeksi etäisyyttä aiheeseen eli en viitsinyt blogiakaan päivittää.

Vaan uutta yritystä kohti vain! Eilen aloitin taas zumenon-lääkityksen ja pitkä tylsä odotusaika seuraavaan siitoon voi alkaa. Tämä väliaika on aina niin tylsää...

torstai 25. lokakuuta 2018

PP2 ja kuulumisia

Siirto oli tosiaan tiistaina, ja meni ihan hyvin. Ainakin sikäli hyvin, ettei tarvinnut sulattaa kuin vain yksi alkio. Eli vielä on neljä pakkasessa! Vaan tietysti kovasti toivon että ne sinne pakkaseen jäisikin toistaiseksi... vaan ei tässä kohtaa oikein voi kuin toivoa parasta. Taas siis yksi viisipäiväinen blasto siirrettiin.

Nyt sitten ensi viikon loppupuolelle jännäilyä kuinka käy.
Ihme kyllä en ole hirveästi koko asiaa ajatellutkaan vielä. Tietyllä tapaa on jo ns. valmiiksi hieman sellainen olo, että tuskinpa tästäkään mitään tulee. Toisaalta pieni toiveikuus ja ilo että on taas päässyt ainakin yrittämään! Sekin on jotain, mistä on oltava kiitollinen.

Läkkeet on tehneet yhä kovemmaksi väsymyksen. Vaikka siirtopäivänä tein vain puolikkaan työpäivän, olin kotiin saapuessa aivan poikki. Lopulta tulikin nukuttua hieman liian pitkät päikkärit sohvalla...
Keskiviikko eli eilinen oli sentään vähän parempi päivä. Sain väsymyksestä huolimatta mentyä töitten jälkeen vielä vähän treenaamaan kevyesti. Pistin eilen myös gonapeptylin kiinnittymistä tukemaan. Jos se alkio nyt ees kiinnittyäkseen on, heh...

Vaan toiveikkain, puolipessimistisin mielin eteenpäin. Kai sitä joskus vielä onnistuu, jos on onnistuakseen. Murehtimallahan asiat ei lopulta sen kummemmiksi muutu, joten sikäli turha siihen vähää energiaa tuhlata.

torstai 18. lokakuuta 2018

Seuraava PAS lähestyy

Ensi viikon tiistaina olisi taas siirto aika edessä. Se olisi sitten kolmas siirtoon asti selvinnyt alkio, mikäli sulatuksesta pikkuinen selviää. Hiukan jo alkaa jännittämään miten tällä kertaa käy...

Tämä tylsä alkukierto on mennyt vaihteeksi aika nopeasti. Osasyynä ehkä viime viikkoinen työtapaturmani, oli ainkin muuta ajateltavaa muutamaksi päiväksi kuin nämä hoidot. Sain kemialliset palovammat reisiin töissä, luojan kiitos selvisin säikähdyksellä eli tuli vain lievät, ensimmäisen asteen palovammat. Isot kyllä, mutta aineksia olisi ollut paljon vakavampiin vammoihin. Vaan kiitos nopean ensiavun, nyt ei ole enää kuin isot punaset läikät reisissä, eikä pysyviä arpiakaan pitäisi tulla.
Vaan kyllä ekan päivän mietin kovasti miten hoitojen käy, jos vammat osoittautuukin vakavammiksi. Mutta nyt se murhe on historiaa!

Viimeset pari päivää on ollut jotenkin väsynyt olo tähän jatkuvaan hormonien kanssa elämiseen. Vaan eiköhän se taas mene ohitse sitten kun siirtoon (toivottavasti) pääsee ja on konkreettisempi syy näitä lääkityksiä jaksaa. Toivon että jaksan taas olla ainakin ekat päivät siirron jälkeen positiivisin mielin. Kyllä se edes muutaman päivän positiivisuustuo kummasti jaksamista koko tähän prosessiin.

Toisaalta surettaa jo etukäteen että tuskinpa tulee taaskaan ees kiinnittymisyritystä. Mitä antaisinkaan siitä että tulisi ees hipaisu, ees pieni toivon pilke että raskaus olisi joskus mahdollinen. Edes jonain päivänä...

Nyt ei voi  kuin elää taas päivä kerrallaan, tiistaita sekä kauhulla että innolla odottaen.

lauantai 6. lokakuuta 2018

Toiveikkain mielin eteenpäin

Eilen alkoi uusi kierto, eli tänään alkoi myös taas zumenonin napsiminen aamuin illoin.
Jotenkin tämä uusi kierto palautti taas pientä toiveikkuutta mieleen ja ikävä epäonnistumisen fiilis jäi taka-alalle.

Nyt on myös hieman rennompi olo kuin viimeksi siirron suhteen. Viimeksi stressasin ihan tolkuttomasti että taas alkioista suurinosa tai kaikki kuukahtaa sulatuksen myötä. Vaan kun viimeksi riitti että vain yksi alkio sulatettiin, on mieli toiveikkaampi sen suhteen että ehkäpä tämä alkioporukkani on hieman parempilaatuista sorttia selviämisen suhteen.
Toki toisaalta mielessä pyörii se vaihtoehto, että tämä olikin vain sattumaa että viime siirtoon sattui juuri se yksilö joka sulatuksesta selvisi. Että jos nyt joutuukin sulattamaan kaikki loput...
Yritän kuitenkin olla liikaa miettimättä sitä vaihtoehtoa. Toivon että alkioistani riittäisi vielä yhteen tai kahteenkin siirtoon - kai toivoa saa. Että tulisi ees yksi kiinnittymisyritys. Sekin riittäisi, näin alkuun. Uskaltaisi sitten toivoa että raskaus on joskus edes mahollista kokea, vaikkei kovin nopeasti onnistaisikaan.

Mutta nyt yritän keskittyä elämään hetkessä ja nauttimaan hyvistä syyssäistä! Tänäänkin on aivan ihana ja aurinkoinen päivä, mikäs sen parempaa! Siivouspuuhia ja pyykkihommia rennolla otteella syysauringon paistaessa olkkarin ikkunasta sisään, kyllä sitä aamulla tuli mietittyä että loppuviimein elämässäni on melkein kaikki juuri niin toivon. Vain lapsi puuttuu. Minä jos kuka rakastan sellaista ns. tasapaksua arkea, sitä että aamuvarhain herää töihin, arki on mukavan työntäyteistä ja on eläimet siinä ohessa eli tekemistä kotona piisaa, yksi tai kaksi harrastusta arki-illoille ja mukavaa, ns. "tylsää" elämää, illalla sängyssä kirjan lukemista ennen nukahtamista... sellaista tavallista arkea, johon niin mielelläni vielä lapsen mukaan ottaisin.